Suomen kansanvaltuuskunta

Suomen kansanvaltuuskunta oli Suomen sisällissodan punaisten vallankumouksellinen hallitus, joka toimi 28. tammikuuta – 25. huhtikuuta 1918. Kansanvaltuuskunnan jäsenet eli kansanvaltuutetut tulivat työväenliikkeen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) piiristä, ja sen puheenjohtajana oli entinen eduskunnan puhemies Kullervo Manner. Kansanvaltuuskunta toimi huhtikuun 1918 alkuun saakka Helsingissä ja viimeiset viikot Viipurissa.

Kansanvaltuuskunta kaappasi sisällissodan alussa vallan syrjäyttämällä porvarillisen Svinhufvudin senaatin sekä eduskunnan, minkä jälkeen se antoi itse lakeja ja asetuksia. Kansanvaltuuskunnan ohella toimi myös eduskuntaa vastannut korporatiivinen Työväen pääneuvosto, jonka merkitys punaisten hallinnossa jäi tosin melko vähäiseksi.

Kansanvaltuuskunnan ihanteellisena tavoitteena oli työväenliikkeen ohjelman mukainen hallittu yhteiskunnallinen muutos, ja sen laatimassa esityksessä Suomen uudeksi valtiosäännöksi pyrittiin pysyttelemään demokratian pohjalla. Esitystä ei sodan keskellä voitu panna toimeen, ja kehitys kulkikin täysin vastakkaiseen suuntaan. Lopulta kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Manner jopa julistettiin Suomen diktaattoriksi. Kansanvaltuuskunta kohtasi muutenkin suuria vaikeuksia hallinnon ja talouden järjestämisessä eikä kyennyt estämään punakaartien harjoittamaa väkivaltaista terroria.

Neuvosto-Venäjä oli ainoa valtio, joka tunnusti kansanvaltuuskunnan Suomen lailliseksi hallitukseksi. Sisällissodan loppuvaiheessa kansanvaltuuskunnan jäsenet pakenivat lopulta Pietariin.